Juristiliitto pitää huolta niistä, jotka pitävät huolta muista. Juristeina olemme keskeisessä roolissa oikeudenmukaisen Suomen rakentamisessa.
Juristiliiton jäsenyys kannattaa! Tutustu koko etu- ja palveluvalikoimaan
Juristiliitto hoitaa jäsentensä edunvalvontaa monipuolisesti ja vaikuttavasti.
Tarjoamme palveluja eri uran vaiheisiin.
Uutiset, tapahtumat, koulutukset ja blogikirjoitukset
Juristiliitto on 16 000 jäsenen yhteinen etu- ja palvelujärjestö.
Uutiset 9.9.2020
Palkinnolla korostetaan korkealaatuisen oikeudenhoidon ja oikeusvaltion merkitystä yhteiskunnassa.
Kröger on tehnyt merkittävän uran työlainsäädännön parissa. Palkintoperusteluissa Krögerin todetaan edistäneen yhteistyökykyisellä ja ammattitaitoisella toiminnallaan kolmikantaisen lainvalmistelun onnistumista.
– Krögerin ansiosta monet vaikeat lainsäädäntöhankkeet on saatettu onnistuneesti maaliin työmarkkinaosapuolten erilaisista näkemyksistä huolimatta. Hän on omalla toiminnallaan kehittänyt työoikeuden tasoa, tulkintoja ja tunnettavuutta, ja siten edistänyt oikeusvaltioperiaatteiden toteutumista suomalaisessa yhteiskunnassa, totesi Lakimiesliiton puheenjohtaja Tuula Linna palkintoa jakaessaan.
Huomionosoitus myönnettiin nyt kolmatta kertaa. Palkinto jaettiin vuonna 2016 yhteistoiminta-asiamies Harri Hietalalle ja vuonna 2018 Työtuomioistuimen presidentti Jorma Saloheimolle.
Lisätiedot: Jaana Meklin, työelämäasioiden päällikkö, Suomen Lakimiesliitto, p. 0400 741 686
Uutiset8.4.2026
Uutiset1.4.2026
Uutiset24.3.2026
Uutiset20.3.2026