Uutiset 7.4.2020

Kunta-alan sovittelu päättyi tältä päivältä -jatkuu pääsiäisen jälkeen

Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan johtamassa sovittelussa JUKOa edustavat toiminnanjohtaja Maria Löfgren ja hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen (OAJ).

Kunnan sopimusneuvotteluihin ja sovitteluun osallistuvat neuvottelujärjestöt JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty), Sote (Super, Tehy ja Suomen pelastusalan ammattilaiset) ja KT Kuntatyönantajat.

Sovittelussa ovat muun muassa kunta-alan sopimusjärjestelmää määrittävä pääsopimus, allekirjoituspöytäkirja ja kiky-tuntien poistaminen.

JUKO arvioi, että viimeistään huomenna, kehysriihen toisena päivänä selviää valtion vastaantulo kunnille. Myös sovittelun osapuolet odottavat riihestä tukea kuntiin, kun ne ovat eturintamassa turvaamassa kansalaisille palvelut myös koronapandemian aikana ja sen jälkeen.

Kaikki kuntasektorin virka- ja työehtosopimukset ovat päättyneet 31. maaliskuuta. Huhtikuussa alkaneessa sopimuksettomassa tilassa voimassa ovat vanhan työehdot, kunnes uudet virka- ja työehtosopimukset on hyväksytty

Joka kolmas kunnissa työskentelevä kuuluu akavalaiseen liittoon ja on JUKOn sopimusten piirissä.

JUKO neuvottelee

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista, joista boin 4500 on Lakimiesliiton jäseniä.

JUKO sopii työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja Avainta-aloilla sekä Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.

Toistaiseksi sopimukset on saatu yliopistoille, valtiolle ja Kansallisgallerialle. Neuvottelut jatkuvat Avainta-aloilla ja Työterveyslaitoksella. Myös neuvottelut kirkon työehdoista ovat siirtyneet sovitteluun.

Tiedotamme neuvotteluista neuvottelutiedotteella. Seuraa lisäksi www.juko.fi, JUKO-Facebookia ja Twitteriä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2020 #sopien2020.

Lisätietoja Lakimiesliitossa antaa: Neuvottelupäällikkö Kirsi Venäläinen, p. 050 587 3528 ja 09 8561 0328

 

Lisää uutisia

Kaikki uutiset