Uutiset 10.3.2022

Kunta-alan neuvottelut jatkuivat valtakunnansovittelijan luona

Kunta-alan sopimusneuvottelut jatkuivat valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan luona keskiviikkona 9. maaliskuuta. Seuraavat neuvottelupäivät ovat heti torstai ja perjantai.

JUKOn tavoitteita neuvotteluissa on muun muassa joustavan ja joutuisan ruokailun laajentaminen kaikkiin työaikamuotoihin. Lepotaukoasiat ovat aiheuttaneet lukuisia ristiriitoja työpaikoilla, sillä työnantaja on voinut velvoittaa myös muissa työaikamuodoissa kuin jaksotyössä olevia hoitamaan työasioita tai seuraamaan työpuhelinta taukojen aikana.

Nyt jaksotyössä ruokailu kestää enintään 15–20 minuuttia, eikä se pidennä työhön sidottua aikaa. Muissa kuin jaksotyöajassa päivittäinen lepoaika – eli 30 minuutin ruokatauko – on puolestaan työntekijän omaa aikaa.

JUKO korostaa, että työntekijän mahdollisuus valita ruokailumuoto edistää työntekijöiden työhyvinvointia, jaksamista ja palvelutuotannon tuloksellisuutta. Muutos ei myöskään lisää työnantajan kustannuksia vaan pikemminkin päinvastoin.

Yleiskorotus ja palkkaohjelma

Palkkakysymyksissä JUKOn tavoitteena on vähintään 2 prosentin yleiskorotus vuonna 2022 sekä monivuotinen palkkaohjelma kaikilla kunnan sopimusaloilla. Palkkaohjelma tarkoittaa muusta palkankorotuksista erillistä, nimenomaan peruspalkkatason korotukseen korvamerkittyä rahapottia.

JUKO korostaa, että palkkaohjelmat ovat välttämättömiä työelämän tasa-arvoistamisen, osaavan työvoiman saatavuuden sekä kunta-alan palkkojen jälkeenjääneisyyden takia. Julkisen sektorin palkat ovat jääneet jatkuvasti jälkeen yksityisen alan kehityksestä.

Palkkaohjelmia tarvitaan korjaamaan tehtävän vaativuuteen ja sen edellyttämään koulutukseen nähden alipalkattujen asiantuntijoiden ja esihenkilöiden ansiotasoa. Näitä palkkausjärjestelmän valuvikoja on kaikissa kuntatehtävissä – hallinnosta kulttuuriin ja koulutuksesta varhaiskasvatukseen, soteen sekä tekniikkaan.

Perhevapaat vastaamaan lainsäädäntöä

JUKO pitää tärkeänä myös palkallisten perhevapaiden tasaisempaa jakautumista 1. elokuuta 2022 voimaan tulevaa perhevapaalainsäädäntöä vastaavasti. Lisäksi tavoitteena on palkallinen omaishoitovapaa.

JUKO lähettää sovittelusta julkista tilannetietoa luottamusmiehille ja liitoille mahdollisuuksien mukaan.

 

Suomen Lakimiesliitto on JUKO:n jäsenliitto

Lisätiedot Lakimiesliiton jäsenten osalta:
Petteri Kivelä, neuvottelupäällikkö 
petteri.kivela@juristiliitto.fi
p. 041 458 0038

Tutustu Lakimiesliiton Työmarkkinaneuvottelut-sivuun

Lisää uutisia

Kaikki uutiset