Uutiset 18.3.2022

Kunta-ala jatkoi avointen kysymysten käsittelyä torstaina

Kunta-alan osapuolet jatkoivat avointen kysymysten käsittelyä yleisellä tasolla torstaina 17. maaliskuuta. Valtakunnansovittelija oli aiemmin tällä viikolla pyytänyt, että osapuolet kartoittavat nyt kullakin sopimusalalla auki olevia asioita ja hahmottelevat niiden laajuutta.

Lisäksi osapuolet keskustelivat työelämän kehittämisen organisointi- ja rahoitusmalleista.

Seuraava sovittelutapaaminen työriitojen ratkaisemiseksi on huomenna perjantaina. Lähetämme mahdollisuuksien mukaan sovittelusta julkista tilannetietoa luottamusmiehille ja liitoille.

Lakkovaroitus kuudella paikkakunnalla

Neuvotteluja vauhdittaakseen JUKO ja JAU ovat julistaneet kolme lakkovaroitusta, jotka koskevat Rovaniemen, Jyväskylän, Tampereen, Kuopion, Turun ja Oulun kunta-aloja.

Keskiviikkona 16. maaliskuuta työ- ja elinkeinoministeriö päätti, että JUKOn osalta mahdollisten työnseisauksien toimeenpanoja on siirrettävä neljässä kaupungissa.

Työtaistelukielto on voimassa Rovaniemellä ja Jyväskylässä 6. huhtikuuta kello 00.01 saakka ja Tampereella ja Kuopiossa 12. huhtikuuta kello 00.01 saakka.

Ministeriön kiellon perusteena on yleinen etu eli ylioppilaiskirjoitukset ja oppilaiden tasapuolinen mahdollisuus osallistua niihin. Päätös koskee mahdollisia työnseisauksia kokonaisuudessaan.

Turun ja Oulun lakkovaroituksen JUKO ja JAU ovat ajoittaneet huhtikuun 6.–7. päiville.

Sopimukseton tila 1. maaliskuuta lähtien

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT keskeytti kunta-alan sopimusneuvottelut 28. helmikuuta jättämättä tarjousta, ja kuntasopimuksen piiriin kuuluvat palkansaajat siirtyivät sopimuksettomaan tilaan 1. maaliskuuta.

Valtakunnansovittelijan luona asioiden käsittely alkoi 7. maaliskuuta.

Kunta-alan neuvottelupöydässä ovat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn lisäksi Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty), Sote (Super, Tehy, SPAL) sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT. Kuntasektorin sopimukset koskevat noin 425 000:ta palkansaajaa.

 

Suomen Lakimiesliitto on JUKO:n jäsenliitto.

Lisätiedot Lakimiesliiton jäsenten osalta:
Petteri Kivelä, neuvottelupäällikkö 
petteri.kivela@juristiliitto.fi
p. 041 458 0038

Tutustu Lakimiesliiton Työmarkkinaneuvottelut-sivuun.

Lisää uutisia

Kaikki uutiset