Uutiset 27.11.2019

Kuka on Suomen ensimmäinen Oikeusguru? Nämä kahdeksan lukiolaista selvittivät tiensä Oikeusguru-finaaliin

Oikeusguru-kilpailun finalistit valittiin marraskuun alussa järjestetyn alkukilpailun perusteella, ja finaalissa kilpailee lukiolaisia Forssasta, Helsingistä, Jyväskylästä ja Tampereelta. Lukiolaiset ottavat finaalissa mittaa toisistaan niin kirjallisesti kuin väittelyosuudessa. Osioilla testataan lukiolaisten lakitietoa sekä heidän kykyään oikeudelliseen ajatteluun.  

Kilpailun pääpalkinnot ovat ainutlaatuisia: kahdelle kilpailussa parhaiten menestyneelle on luvassa opiskelupaikka oikeustieteellisestä joko Lapin yliopistosta tai Itä-Suomen yliopistosta ilman erillistä pääsykoetta. Kilpailun järjestäjät Suomen Lakimiesliitto ja Historian ja yhteiskuntaopin liitto HYOL ry haluavat kilpailulla korostaa oikeudellisiin kysymyksiin liittyvän tiedon merkitystä. 

– Haluamme kilpailulla kiinnittää huomiota ennen kaikkea lakitiedon opetuksen tärkeyteen viimeistään lukiovaiheessa, toteaa Lakimiesliiton toiminnanjohtaja Jore Tilander

– On myös tärkeää, että oikeustieteellisen alan valitsevat nuoret todella tietävät, mitä he ovat tulossa opiskelemaan. Oikeustiede on antoisaa, mutta vaativaa. Ennakkokuvaa on vaikea luoda ilman mitään taustatietoa. 

Kilpailulla halutaan nostaa esiin myös oikeustieteen opetuksen puutteellisia resursseja. Tulevaisuuden lakimieheltä edellytetään taitoja, joita ei opita vain massaluennoilla ja kirjatenteissä. 

– Alalle tarvitaan nykyistä enemmän pienryhmäopetusta, yksilöllistä ohjausta ja esimerkiksi suullista esiintymistä. Juuri tämän vuoksi kilpailun finaalissakin on suullinen osuus, Tilander tähdentää. 

Oikeusguru 2019 -finalistit ovat: 

Eeli Aakko, Munkkiniemen yhteiskoulun lukio, Helsinki 

Ella Heikkilä, Forssan yhteislyseo, Forssa 

Lauri Kivelä, Oulunkylän yhteiskoulun lukio, Helsinki 

Siiri Klubb, Kallion lukio, Helsinki 

Ruusu Leppänen, Jyväskylän normaalikoulun lukio, Jyväskylä 

Elmeri Taavitsainen, Helsingin yliopiston normaalikoulun lukio, Helsinki 

Aino Vehkavaara, Ressun lukio, Helsinki 

Ville Viikki, Tampereen klassillinen lukio, Tampere 

Lisätiedot: 

Jore Tilander, toiminnanjohtaja, Suomen Lakimiesliitto, p. 041 458 0030 

Linnea Viherkenttä, opiskelija-asiamies, Suomen Lakimiesliitto, p. 040 515 3553 

Jenna Vuorela, viestinnän suunnittelija, Lakimiesliitto, p. 0400 450 224 

blobid0_1572956506923.png

Lisää uutisia

Kaikki uutiset