Juristiliitto pitää huolta niistä, jotka pitävät huolta muista. Juristeina olemme keskeisessä roolissa oikeudenmukaisen Suomen rakentamisessa.
Juristiliiton jäsenyys kannattaa! Saat neuvontapalvelut, tapahtumat ja kaikki edut heti käyttöösi.
Juristiliitto hoitaa jäsentensä edunvalvontaa monipuolisesti ja vaikuttavasti.
Tarjoamme palveluja eri uran vaiheisiin.
Uutiset, tapahtumat, koulutukset ja blogikirjoitukset
Juristiliitto on 16 000 jäsenen yhteinen etu- ja palvelujärjestö.
Uutiset 7.5.2020
-Keskustelu virtuaalisella Bulevardilla oli vilkasta, mutta varsinaista lähentymistä osapuolten näkemyksissä ei valitettavasti vielä tapahtunut, kertoo JUKOn neuvottelupäällikkö Anne Kaitainen.
Osapuolet ovat sitoutuneet pyrkimään ratkaisuun toukokuun aikana. Aikataulussa pysymiseen kannalta on tärkeää, että työneuvoston lausunto uuden työaikalain soveltamisalasta saadaan viimeistään helatorstaiviikolla.
Sovittelu jatkuu 26. toukokuuta kello 10. Tätä ennen pääsopijaosapuolet tapaavat ilman sovittelijaa.
Kirkon sopimusneuvotteluihin ja sovitteluun osallistuvat neuvottelujärjestöt JUKO, Kirkon alat, Kirkon alan unioni (JHL ja Jyty) ja Kirkon työmarkkinalaitos. JUKOa edustavat neuvottelupäällikkö Anne Kaitainen ja kirkon neuvottelukunnan puheenjohtaja Jussi Junni (Kirkon akateemiset, AKI).
Kirkon virka- ja työehtosopimuksen voimassaolo päättyi maaliskuun lopussa, jonka jälkeen ala siirtyi sopimuksettomaan tilaan. Sopimuksettomana aikana voimassa ovat vanhat virka- ja työehdot, kunnes uudet sopimukset on sovittu.
JUKO neuvottelee
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista, joista noin 4500 on Lakimiesliiton jäseniä. JUKO sopii työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa, Avainta-aloilla sekä Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
Toistaiseksi uudet työehdot on vahvistettu valtiolle, yliopistoille ja Kansallisgalleriaan. Avainta-aloilla ja Työterveyslaitoksella neuvottelut jatkuvat. Kunta-alan työehtoneuvotteluissa Tehy ja Super hylkäsivät ratkaisuehdotuksen vappuaattona.
Tiedotamme neuvotteluista neuvottelutiedotteella. Seuraa lisäksi www.juko.fi, JUKO-Facebookia ja Twitteriä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2020 #sopien2020.
Lisätietoja Lakimiesliitossa antaa: Neuvottelupäällikkö Kirsi Venäläinen, p. 050 587 3528 ja 09 8561 0328.
Uutiset24.9.2024
Uutiset9.9.2024
Uutiset5.9.2024
Uutiset30.8.2024