Uutiset 5.3.2020

Ilmasto- ja ympäristönäkökulma vahvemmin esille työehtosopimuksessa

-Mielestämme yliopistojen tulee kaikessa toiminnassa huomioida ilmasto- ja ympäristönäkökulmat. Erityistä huomiota tulee kiinnittää kokous-, opetus-, matkustus- ja etätyökäytäntöihin”, toteaa neuvottelupäällikkö Katja Aho.   

Neuvotteluissa jatkettiin viime perjantaina aloitettua keskustelua määräaikaisongelmasta. Palkansaajajärjestöjen mielestä yliopiston työntekijän työsopimuksen pituuden tulee vastata tarjolla olevan projektin pituutta.

-Vaikka tutkimustyössä rahoituskausi olisi esimerkiksi kolme vuotta, liian monen yliopistolaisen arkipäivää on se, että työsopimus tehdään vain vuodeksi, Aho huomauttaa.

Yliopistoneuvottelut jatkuvat 12. maaliskuuta.

Yliopistosektorin neuvottelijat

JUKOn yliopistosektorilla neuvottelevat neuvottelupäällikkö Katja Aho (JUKO), toiminnanjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto), yliopistoasiamies Hanna Tanskanen (OAJ), neuvottelupäällikkö Petri Toiviainen (Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut) ja edunvalvontajohtaja Mia Weckman (Tieteentekijöiden liitto).

Yliopiston sopimusneuvotteluihin osallistuvat JUKO, Ammattiliitto PRO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Sivistystyönantajat. Kaikki sopimukset yliopistolla päättyvät 31. maaliskuuta.

Seuraa neuvotteluja myös JUKOn sivuilta. sekä JUKO-Facebookia ja Twitteriä @JUKOry aihetunnisteella #neuvotellen2020 #sopien2020.

 

Lisää uutisia

Kaikki uutiset