Uutiset 12.9.2016

Ensimmäinen Oikeus ja kohtuus -palkinto Harri Hietalalle

Hietalan ansiot kollektiivisessa sopimustoiminnassa ovat merkittävät. Hänet tunnetaan sovintohakuisena ja järkevänä juristina sekä neuvottelijana. Hietalan toimínnan merkitys kollektiivisen sopimustoiminnan piirissä ja muun muassa ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusten aikaan saamisessa on ollut erityinen.

Pitkän järjestöuran jälkeen Harri Hietala on toiminut vuodesta 2014 lähtien yhteistoiminta-asiamiehenä työ- ja elinkeinoministeriössä. Tässä roolissa hän muun muassa toimi Sipilän hallituksen asettamana selvitysmiehenä toteuttaen nopealla aikataululla vuoden 2015 lokakuussa julkaistun selvityksen paikallisesta sopimisesta. 

Harri Hietala oli yllättynyt tunnustuksesta. ”Olen yllättynyt, en olisi osannut odottaa. Hiljaiseksi tämä vetää, tuli puskista, pyytämättä ja yllättäen.”

Työlainsäädännön ja työmarkkinatoiminnan parissa työskentelemisen Hietala näkee yhteiskunnan toimivuuden kannalta tärkeäksi. ”Työehtosopimustoiminta, jota olen tehnyt enemmän kuin mitään muuta, on keskeinen rakennuspuu ja antaa pelisäännöt hyvin moneen asiaan. Toisaalta yhteistoiminnan tavoitteet ovat, että yhteiskunta toimisi ja yritykset ja työntekijät voisivat hyvin. Paikallisessa sopimisessa idea on, että asiat pitäisi saada etenemään. Kun työpaikkojen olosuhteet ovat erilaisia, silloin pitäisi olla mahdollisuudet katsella niitä yhdessä.”

Oikeus ja kohtuus -palkinnon saaja suostui myös pohtimaan syitä, miksi palkinto osui juuri hänelle. ”Kaikki työni kiertyy siihen, että mihin oikeudenhoidolla ja oikeusvaltioperiaatteella pyritään, että olisi ennustettavuutta, sujuvuutta ja järjestettävyyttä. Nämä kaikki asiat liittyvät toinen toisiinsa.”

Lakimiesliiton hallituksen puheenjohtaja Jarmo Hyvärinen pitää Harri Hietalaa erinomaisena ensimmäisenä vastaanottajana Lakimiesliiton Oikeus ja kohtuus -palkinnolle. ”Oikeus ja kohtuus -palkinnon tarkoituksena on korostaa korkealaatuisen oikeudenhoidon ja oikeusvaltion merkitystä yhteiskunnassa. Harri Hietala on työmarkkinakentässä eri rooleissa toiminut oikeudenmukaisuuden ja sopimisen puolesta tavalla, joka on edistänyt oikeusvaltion periaatteiden toteutumista”, Hyvärinen toteaa.

Harri Hietala (s.1958)

  • Yhteistoiminta-asiamies 2014-
  • kirjoittanut runsaasti työoikeudellisia julkaisuja
  • Työelämän sopimus- ja lakipalvelut SOPLA ky:n toimitusjohtaja 2013-2014
  • Eri johtotehtävissä Palvelualojen työnantajaliitto PALTA ry:ssä 2011-2013
  • Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI ry:n toimitusjohtaja 2004-2011
  • Työnantajaliitto Allianssin toimitusjohtaja 1998-2004
  • Energia-alan keskusliitto FINERGYn apulaisjohtaja 1997-1998
  • Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto TT:n työehtosopimusosaston asiamies, 1992-1997
  • Suomen Työnantajain Keskusliitto STK:n työehtosopimusosaston asiamies 1986-1992
  • Helsingin kauppakamarin veroasiamies 1984-1986

Lisätietoja:

Viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Mikko Salo, 0414580033, mikko.salo@juristiliitto.fi

Lisää uutisia

Kaikki uutiset