Uutiset 26.2.2020

Avainta-neuvottelut jatkuivat tiistaina

JUKOn neuvottelupäällikkö Minna Holm kertoo, että lähinnä käytiin läpi työehtosopimusten teksteihin liittyviä teknisiä ja stilistisiä asioita.

– Varsinaisia neuvottelutavoitteita osapuolet eivät ole avanneet vielä. Tavoitteena on, että ensin saadaan valmiiksi tekniset muutokset. Neuvotteluilmapiiri on edelleen varsin keskusteleva ja yhteistyökykyinen.

– Sovimme myös, että seuraavassa neuvottelussa käymme tarkemmin läpi työaikapankkiin vuodelta 2016 liittyvää suositusta.

Neuvottelut jatkuvat 28. helmikuuta.

JUKOa Avainta-alojen neuvotteluissa edustaa neuvottelupäällikkö Minna Holm. Opetusalan ammattijärjestö OAJ ja Tekniikka ja Terveys KTN (ml. Insinööriliitto) toimivat Avaintes-neuvotteluissa itsenäisinä allekirjoittajajärjestöinä. OAJ:n neuvottelija on Kristiina Johansson ja KTN:n Tomas Wass.

JUKO neuvottelee

Akavalainen JUKO edustaa neuvotteluissa myös Lakimiesliittoa ja neuvottelee työpaikallasi käytössä olevat työehtosopimukset.

JUKO edustaa työehtosopimuksillaan noin 200 000:ta korkeakoulutettua, joista noin 4500 on Lakimiesliiton jäseniä. JUKO neuvottelee työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja Avainta-aloilla. Lisäksi Juko sopii työehtosopimukset myös Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.

Kaikki JUKOn virka- ja työehtosopimukset päättyvät 31. maaliskuuta.

Kerromme neuvottelujen etenemisestä neuvottelutiedotteella. Seuraa lisäksi www.juko.fi, JUKO-Facebookia ja Twitteriä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2020 #sopien2020.
 

Lisää uutisia

Kaikki uutiset