Uutiset 24.10.2025

Paras opiskelijatyönantaja on Eversheds

Juristiliiton myöntämä Paras opiskelijatyönantaja -palkinto jaettiin perjantaina 24.10. Helsingissä Oikkaripäivässä. Palkinto myönnettiin asianajotoimisto Evershedsille. Palkinto jaetaan tunnustuksena vastuullisesta toiminnasta työelämässä. 

Palkinnon kriteereinä ovat haastavat ja kehittävät työtehtävät, nuorten työntekijöiden hyvä ohjaus ja yhteishenki, oikeudenmukainen palkkaus sekä työlainsäädännön noudattaminen. Palkinto jaetaan opiskelijoilta saatujen ehdotusten pohjalta. 

Palkintoperusteluissa Evershedsiä kiitetään erityisesti monipuolisista ja vastuullisista työtehtävistä, joihin perehdytetään huolellisesti. Harjoittelijat pääsevät haastamaan itseään kannustavassa ympäristössä jo opintojen alkuvaiheesta lähtien. 

Opiskelijoilta saatujen ehdotusten mukaan Evershedsillä vallitsee oppimista tukeva ilmapiiri. Tukea ja sparrausta saa niin vanhemmilta harjoittelijoilta kuin jo valmistuneilta juristeiltakin. Yhteisöllisyyteen ja hyvään työilmapiiriin panostetaan, samoin kuin harjoittelijoiden ja toimiston ryhmäytymiseen. 

Eversheds on osa kansainvälistä Eversheds Sutherlandia.  

Juristiliitto jakaa Paras opiskelijatyönantaja -palkinnon joka toinen vuosi. Palkinnolla Juristiliitto haluaa muistuttaa, että hyvä ja tasapainoinen työelämä kuuluu kaikille juristeille ja oikeustieteen opiskelijoille. Uran alkuvaiheen työkokemukset voivat olla merkittäviä ja uraa suuntaavia, joten juridiikan alan harjoittelu- ja työpaikoilla on opiskelijoille erityinen merkitys. 

Katso aiemmat voittajat täältä

Oikkaripäivä kokosi satoja opiskelijoita Helsinkiin 

Oikkaripäivä on Juristiliiton järjestämä tapahtuma liiton opiskelijajäsenille. Se kokoaa yhteen satoja oikeustieteen opiskelijoita eli oikkareita ympäri Suomea. 

Oikkaripäivä järjestettiin Helsingissä Kulttuuritehdas Korjaamolla. Ohjelmaan kuuluivat isot rekrymessut, jossa eri työnantajat ja opiskelijat pääsivät kohtaamaan.  

Lisäksi ohjelmassa oli puheenvuoroja, jotka käsittelivät esimerkiksi oman uran suuntaamista, omien haaveiden tavoittelua, sijoittamista, esiintymistä ja tekoälyä juristin työssä. Puhujakaartiin kuului lukuisia juridiikan ammattilaisia, kuten valtakunnansovittelija Anu Sajavaara. Lisäksi puhumassa olivat muun muassa mediapersoona Sointu Borg ja näyttelijä Sami Uotila.

Lisää uutisia

Kaikki uutiset