Juristiliitto pitää huolta niistä, jotka pitävät huolta muista. Juristeina olemme keskeisessä roolissa oikeudenmukaisen Suomen rakentamisessa.
Juristiliiton jäsenyys kannattaa! Tutustu koko etu- ja palveluvalikoimaan
Juristiliitto hoitaa jäsentensä edunvalvontaa monipuolisesti ja vaikuttavasti.
Tarjoamme palveluja eri uran vaiheisiin.
Uutiset, tapahtumat, koulutukset ja blogikirjoitukset
Juristiliitto on 16 000 jäsenen yhteinen etu- ja palvelujärjestö.
Uutiset 7.3.2025
Neuvotteluissa palkansaajajärjestöt eivät saaneet uutta tarjousta ja aiempi tarjous on valitettavasti kaukana tasosta, jota työmarkkinoilla on yleisesti sovittu tänä keväänä.
Neuvotteluja jatketaan vielä ensi viikolla pienryhmissä ja koko neuvottelujoukolla perjantaina 14. maaliskuuta.
JUKOlle on tärkeää, että pääsemme palkankorotuksen tason ja mallin lisäksi keskustelemaan niistä virka- ja työehtosopimuksen kysymyksistä, jotka jäsenistö on nostanut esiin.
Työmarkkinalaitos on ollut toistaiseksi haluton neuvottelemaan parannuksista virka- ja työehtosopimuksen sisältöihin.
Sopimukseton tila valtiolla on kestänyt nyt viikon, eikä ole tavatonta, että ala on sopimuksettomassa tilassa jonkun aikaa. JUKOn tavoitteena on edelleen saavuttaa uusi, tasoltaan hyvä sopimus neuvottelemalla. Lue kuitenkin alta, kuinka JUKOssa tehtäisiin päätökset mahdollista työtaisteluista.
JUKOssa päätökset mahdollisista työtaistelutoimista syntyvät kahdessa vaiheessa: 1) Valtion keskuslakkotoimikunta esittää valtion neuvottelukunnalle mahdollisia työtaistelutoimia. 2) Tämän jälkeen valtion neuvottelukunta esittää, että JUKOn hallitus vahvistaisi työtaistelutoimet.
Jos hallitus vahvistaa päätöksen työtaistelutoimista, JUKOn valtiosektorin liitoilla alkaa 24–48 tunnin harkinta-aika, jonka aikana ne päättävät osallistumisesta työtaisteluun.
Jos liitto ilmoittaa osallistumisesta työtaistelutoimiin, sen jäsenet ovat työtaistelun piirissä. Jos liitto päättää jäädä pois työtaistelusta, myöskään sen jäsenet eivät ole työtaistelun piirissä.
Lakkoavustusta JUKOn jäsenliitot maksavat vain jäsenilleen.
Virkamiehillä (ja viranhaltijoilla) on oikeus osallistua työtaistelutoimiin kuten muillakin palkansaajilla. Lainsäädäntö rajoittaa kuitenkin joitain virkamiesten työtaistelutoimia, muun muassa ylityökieltoa. JUKO ja sen liitot huolehtivat, että tarpeen tullen virkamiehet saavat täsmennettyä tietoa.
Juristiliitto on JUKO:n jäsenliitto.
Lisätiedot Juristiliiton jäsenten osalta:Petteri Kivelä, neuvottelupäällikköpetteri.kivela@juristiliitto.fip. 041 458 0038
Tutustu ajankohtaiseen neuvottelutilanteeseen koontisivullamme.
Uutiset8.4.2026
Uutiset1.4.2026
Uutiset24.3.2026
Uutiset20.3.2026