Juristiliitto pitää huolta niistä, jotka pitävät huolta muista. Juristeina olemme keskeisessä roolissa oikeudenmukaisen Suomen rakentamisessa.
Juristiliiton jäsenyys kannattaa! Saat neuvontapalvelut, tapahtumat ja kaikki edut heti käyttöösi.
Juristiliitto hoitaa jäsentensä edunvalvontaa monipuolisesti ja vaikuttavasti.
Tarjoamme palveluja eri uran vaiheisiin.
Uutiset, tapahtumat, koulutukset ja blogikirjoitukset
Juristiliitto on 16 000 jäsenen yhteinen etu- ja palvelujärjestö.
Uutiset 13.2.2023
Yliopistojen 34 000 palkansaajan neuvottelut kuluvan vuoden palkoista ovat päättyneet ainakin toistaiseksi, kun yliopistotyönantajia edustava Sivista ilmoitti viime perjantaina, ettei se ei nähnyt edellytyksiä sopia uusia neuvotteluaikoja.
JUKOn yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto) ja JUKOn neuvottelupäällikkö Katja Aho painottavat, että työnantajien edustaja on toistuvasti kieltäytynyt jättämästä kirjallista neuvotteluesitystä.
– Palkansaajat ovat esittäneet kirjalliset tavoitteensa palkantarkistusten osalta heti ensimmäisessä tapaamisessa. Keskeistä ovat ostovoimaa parantavat yleiskorotukset. Palkankorotusten tulee ylittää ennustettu inflaation taso.
Maassamme vallitsee parlamentaarinen yhteisymmärrys siitä, että Suomen menestys nyt ja tulevaisuudessa perustuu osaamiselle, tutkimukselle ja innovaatioille. TKI-rahoituslain myötä valtion TKI-rahoitus nousee noin 260 miljoonaa euroa vuosittain edellisvuoden tasoon nähden. Tarvitsemme kannustavan tutkimus- ja innovaatioympäristön. Yliopistolaiset ovat ansainneet palkankorotuksensa.
JUKO tähdentää, että pallo neuvottelujen jatkamiseksi on nyt Sivistalla ja palkansaajat odottavat kutsua neuvottelupöytään.
Jos palkoista ei synny neuvottelutulosta 17. helmikuuta mennessä, kaksivuotinen työehtosopimus on mahdollista irtisanoa päättymään maaliskuun loppuun.
Tällöin kaikkien yliopistojen henkilöstöt siirtyisivät sopimuksettomaan tilaan 1. huhtikuuta. Sopimuksettomassa tilassa noudatetaan vanhan työehtosopimuksen määräyksiä, mutta myös järjestölliset toimet ovat mahdollisia.
JUKOn edustamien akavalaisten liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa muun muassa tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.
Yliopistojen yleisestä työehtosopimuksesta ja harjoittelukouluja koskevista määräyksistä neuvottelevat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Sivistystyönantajat Sivista.
Juristiliitto on JUKO:n jäsenliitto.
Lisätiedot Juristiliiton jäsenten osalta:Petteri Kivelä, neuvottelupäällikkö petteri.kivela@juristiliitto.fip. 041 458 0038
Uutiset24.9.2024
Uutiset9.9.2024
Uutiset5.9.2024
Uutiset30.8.2024