Uutiset 2.3.2023

JUKO: Neuvottelut 34 000 yliopistolaisen palkoista jatkuivat keskiviikkona

Neuvottelut 34 000 yliopistolaisen palkoista jatkuivat 1. maaliskuuta.

– Valitettavasti osapuolet eivät päässeet yhteisymmärryksen palkankorotuksista, JUKOn yliopistosektorin puheenjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto) ja neuvottelupäällikkö Katja Aho toteavat.

JUKO on painottanut toistuvasti, että se tavoittelee ostovoimaa parantavia palkankorotuksia. Yliopistojen henkilöstö on korona-aikana venynyt ja huolehtinut korkeatasoisesta tutkimuksesta ja opetuksesta poikkeusoloissa. Sisäänottomäärät ovat kuluneella hallituskaudella kasvaneet, ja suunnitelmissa on lisätä edelleen aloituspaikkoja, tuplata tohtorikoulutus sekä kolminkertaistaa kansainvälisten opiskelijoiden määrä.

Aho muistuttaa, että työehtosopimus on irtisanottu 17. helmikuuta, joten jatkossa ei neuvotella enää vain palkoista, vaan pöydässä ovat myös muun muassa sopimusmääräykset ja sopimuskauden pituus eli koko työehtosopimus.

Seuraavan kerran palkansaajajärjestöt ja yliopistotyönantajia edustava Sivista tapaavat 13. maaliskuuta.

JUKO, Ammattiliitto Pro ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ovat irtisanoneet yliopistoja koskevan työehtosopimuksen päättymään maaliskuun loppuun.

Sopimuksen irtisanomisesta seuraa myös, että jos neuvottelutulosta ei synny, yliopistojen henkilöstö siirtyy sopimuksettomaan tilaan 1. huhtikuuta. Tällöin työpaikoilla sovelletaan vanhaa virka- ja työehtosopimusta, kunnes uusi sopimus on valmis. Myös järjestölliset toimet ovat mahdollisia sopimuksettomassa tilassa.

JUKOn edustamien akavalaisten liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa muun muassa tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.

Juristiliitto on JUKO:n jäsenliitto.

Lisätiedot Juristiliiton jäsenten osalta:
Petteri Kivelä, neuvottelupäällikkö 
petteri.kivela@juristiliitto.fi
p. 041 458 0038

Tutustu Juristiliiton Työmarkkinaneuvottelut-sivuun.

Lisää uutisia

Kaikki uutiset